keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Kuulumisia

'Miksei aika vois mennä yhtään nopeempaa?..'

Niinpä, on nimittäin alkanut kyllästyttämään tämä maha, ja kun potkutki on alkanu tuntua niin kipeiltä ja epämukavilta. Olo on tukala, ja nukkuminen on todella vaikeaa, melkein kaksi tuntia menee siihen että löytää hyvän asennon nukkua, ja siihen että vauva rauhottuisi. Kyllä tykkään olla raskaana, mutta toisaalta nämä kivut yms vie tästä kaiken nautinnon. Onhan se toki ihanaa ku vauva potkii ja liikkuu, mutta kohdussa alkaa olla sen verran ahdasta jo että jotkut liikkeet tekevät oikeasti kipeää. Niiin, ja sekin kun on käynyt justiin vessassa, ja n. 5min päästä pitäisi taas mennä. Lisäksi minua on alkanut vaivaamaan se, että kun nousen sängystä ylös, ( nousinpa sitten hitaasti, nopeaa) minulla alkaa päässä heittelemään ja huippaamaan ihan kamalasti, ja sama toistuu kun menen sängylle makoilemaan. Saa aina hetken makoilla paikoillaan sillä, oikeasti päässä tuntuu niinkuin koko sänky pyörisi ympyrää. Mistähän johtuu?
Ja nämät selkäkivut....



Mahataudin kanssa tapeltiin melkein koko viikonloppu, en kyllä torstain jälkeen oksennellut yhtään, mutta olo oli todella huono ja heikko. Lauantaina menin sitten illalla lapsen isän luokse yöksi, sillä kotona en pystynyt olemaan ja olin todella hämmentynyt eräästä asiasta, josta en puhu.
Maanantaina sitten oli ruotsin koe, se meni omasta mielestäni todella hyvin. Lisäksi minulle palautettiin vanhoja kokeita. Kotitalouden kokeesta tuli 8, ja ruotsin valtakunnallisesta 6. Lisäksi kävin aamulla siellä sokerirasitustesteissä. Ei se ollut loppujenlopuksi niin tuskaa olla syömättä sitä 12h, mutta se oli tuskaa istua siellä se 2h.  Sitten illemmalla me kävimme ystäväni kanssa pyöräilemässä, kun oli niin hyvä ilma, ja lisäksi olimme aikasemmin sopineet, että alkaisimme yhdessä käymään lenkkeilemässä.
Tiistaina, eli eilen oli englannin valtakunnallisesta kokeesta, kuunteluosa. Se ei mennyt kovin erikoisesti, ja en paljoa pystynyt keskittymään, sillä selkään sattui ihan kamalasti. Illemmalla sitten oli tarkoitus mennä tämän ystäväni kanssa pyöräilemään taas, mutta ystäväni ei päässyt, joten menin yksin. Pyöräilin Visalan kohalle ja lapsen isä tuli siihen. Siinä sitten istuttiin joku tunti ja juteltiin. Sitten lähdin kotiin. Katsoin hetken peliä, kävin suihkussa ja lähdin lapsen isän luokse yöksi.. Juu u.
Tänään sitten oli neuvola. Kaikki oli hyvin.
9.5.12 rv: 32+5
Paino oli noussut kilon, ajatelkaa 5 päivässä?
Verenpaine: 124/70
 Pissa oli ihan puhdas.
Hemoglobiini 124
Kuunneltiin sydän ääniä, ja ne oli hyvät. Lisäksi kun ultrasimme, katsoimme vauvan kasvoja, ja vauvan nenä näytti tosi pitkältä :-D Sokerirasituksesta oli tullut vastaukset ja niissä ei ollut mitään vikaa, eli saan jatkaa karkin syömistä (hihihiih) Oulaskankaaltakin oli tullut palautetta, ja siellä sanottiin, että nyt neuvolassa täällä ylivieskassa tulisi käydä kerran viikossa. Oulaskankaalle minulla on seuraava aika 24.5, ja neuvola on siis ensi viikolla 18.5. Tänään myös sain uudet muovikannet tuohon äitiyskorttiin, sillä ne entiset haisivat pahalle, tai siis savulle.

Eilen myös sossumme soitti, ja sovimme palaverin. Ensi viikon keskiviikkona sovimme siis millon muutan, ja varmaankin puhumme niistä säännöistä, sun muusta. Palaveriin tulee minä, lapsen isä ja kummatkin mummot eli minun ja lapsen äidit. Lisäksi sovimme päivää, millon lapsen isä ja tämän äiti kävisi katsomassa tämän paikan minne muutan. Toivoisin, että pääsisin tässä kuussa jo muuttamaan, sillä tarvitsisin rauhaa, omaa rauhaa. Mahakuvat ovat eilen otettuja. Kirjoitan ensi kerran varmaan viikonloppuna, sillä loppu viikko minulla menee kokeisiin lukiessa, lauantaina ristiäiset(siskon lapsen) ja sunnuntaina minun ensimmäinen äitienpäivä !









Uudet muovikannet

Lapsen isä osti ruusun minulle, joku pari viikkoa sitten. 



19 kommenttia:

  1. Tuo pyörryttämis homma johtuu verenpaineesta. Ei oo vaarallista mutta nousussa, laskussa saattaa tuntua :)

    VastaaPoista
  2. Itellä on kanssa ollut tuota huippausta ylös noustessa, ja se johtuu siitä että kun on maannut paikallaan pulssi on tietysti ollut hitaampi, ja kun nousee äkkiä ylös sydän ei tietenkään ihan pysy tahdissa, kun sen pitäisi äkkiä lyödä niin nopeasti! mulla on tällöin myös sumentunut silmissä ihan kokonaan.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoista lukea kuulumisiasi kun asut Ylivieskassa ja minä Kalajoella, tuttuja paikannimiä vilahtelee :D

    VastaaPoista
  4. Mä oon niin kateellinen tuosta sun masusta, kun se on noin raidaton. Itelle kun on jo nyt tullut kasa raskausarpia. -.-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suotta oot, mulle on ilmestyny selkään pari arpea :D

      Poista
  5. Voi kun ihanan näköinen maha :) Tsemppiä hirveesti! <3 Oon lukenu vähän aikaa blogias, ja vaikutat kyllä siltä, että tiedät mihin olet ryhtynyt! :) Toivottavasti kaikki menee hyvin, sinulla ja lapsellasi! :)

    VastaaPoista
  6. voi että tuo sun masu on niin ihana! :) hyvää loppuraskautta sulle ja toivottavasti kaikki menee hyvin. ja hyvää tulevaisuutta sulle ja sun vauvalle :) tää sun blogi on tosi hyvä, oon lukenu tätä alusta asti ja aina ootan että kirjotat lisää :p

    VastaaPoista
  7. tuo huippaus johtuu siitä kun nouset ylös esim sohvalta nii sun päähän ei pääse niin nopeasti hapekasta verta ja sitähän se tarvii ja verenpaine ei pääse tasoittuu sit voi huipata tai sumentuu kokonaan silmissä jotkut jopa pyörtyy. kannattaa kokeilla että jos makaat sohvalla tai sängyllä ja olet nousemassa, nouse ensit hetkeksi istumaan ja siitä ylös:) tsemppiä loppu raskauteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu olen yrittänyt, mutta tulosta se ei aina tuota, mutta ehkä tämä tästä, kiitos !

      Poista
  8. Oon nyt vasta alkanu seuraamaan blogiasi ja vaikutat todella ikäistäsi kypsemmältä! :) oon ite just täyttäny 16 ja en todellakaan vois kuvitella itseän raskaaksi :D mutta todella hyvää loppuraskautta sulle! :))

    VastaaPoista
  9. millloin seuraava postauus???? :)))

    VastaaPoista
  10. heei aattelin kysyä siitä teidän kodin tulipalosta että miten se kävi? kun tuli tossa luettua noita aijempiakin. anteeksi jos tuon sinulle taas pahat muistot mieleen ja asia ei minulle kuulu kylläkään mutta ajattelin kysyä kumminkin mikäli haluat vastata ja tosi ihana blogi siulla ja tsemppiä jatkoon :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei siinä käynyt kenellekkään ihmiselle ainakaan pahasti, meidän koira ja 2 gerbiiliä eivät selvinneet.. Mutta no koti meni remonttiin ja muutimme siksi aikaa asumaan vuokralle yhteen kerrostaloon, ja muutimme takaisin kotiimme heti kun remontti oli valmis.

      Poista
  11. Ihana blogi sulla :) Sait musta uuden lukijan!

    http://shoresofmyworld.blogspot.com/

    VastaaPoista
  12. uutta postausta, ei malta oottaa!! :))

    VastaaPoista
  13. Rupesin eileen lukemaan sun blogia kun kaveri linkitti eli sait uuden lukijan (: Ja oon tykänny tosi paljon sun blogista, tää on tosi mielenkiinnostava (: Ja uskon että susta tulee tosi huolehtivainen ja ihana äiti (: Ihana toi sun masu! <3 Tsemppiä jatkoon! :>

    VastaaPoista