Näytetään tekstit, joissa on tunniste jouluaatto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jouluaatto. Näytä kaikki tekstit

lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulu on taas...

Niinpä niin, enää 2 yötä aattoon, ja voi sitä jännityksen ja riemun määrää pienemmillä..
Meillä joulua vietellään rauhallisissa tunnelmissa, läheisten seurassa.
Joulu stressiä ja kiirettä on pitänyt, mutta hengissä täällä ollaan vielä.
Parit lahjat vielä hankkimatta, ja  apteekista pitää hakea Sisulle maitoa ja suppoja pyhien ajaksi.
Sisun ensimmäisenä jouluna joulupukki tuo leluja ja vaatteita.
Läheisille olen parit lahjat ostanut, mutta en hirveästi, sillä joulun jälkeen alkaa alennusmyynnit joten.. sieltä sitten.
Jouluaaton vietän Sisun kanssa vanhempieni luona, ja aattoa vietämme Sisun iskän luona vasta keskiviikkona.

Meille kuuluu muuten ihan hyvää. Syyhypunkit pitäisi olla hoidettuna, tai no vieläkin kutisee iho hullunlailla, vaikka ollaan ohjeitten mukaan kaikki tehty, ja ohjeissa myös luki että oireita voi jatkua vielä 3 viikkoa....
Ette käsitä miten inhottavan näköinen Sisu pienen iho on. Sitä kutisee ja sattuu.
Rasvaan aamulla ja illalla, mutta se näyttää kovin kipeältä hommalta pienelle.
Toivotaan että kutina menisi pois.
Meillä oli painokontrollia viikolla, ja Sisulle oli todella huonosti tullut jälleen painoa. Inhottavasti neuvolatäti minulle muistutteli että :
''Muista syöttää Sisua, anna Sisun syödä niin paljon kun se vaan jaksaa..''
Ööööm... Miten musta tuntuu että päivässä me ei muuta tehdäkkään kun syödä, joten miten en muka MUISTA syöttää häntä?
Ja aina olen antanut pojan syödä niin paljon kun hän jaksaa!
Kehtasikin lähtiessämme vielä huutaa että:
'' Heihei, ja muista syöttää Sisua.''
Mä en stressaa tuosta, sillä tiedän että teen parhaani että Sisun paino nousisi,
mutta mieleni kyllä pahottui, sillä hän ei voi edes sanoa noin, sillä eihän hän näe että miten paljon ja kuinka usein syötän Sisua?
Ja mitä sitten vaikkei Sisu kasva käyrien mukaan? Se kasvaa omalla käyrällään.
Mä en käsitä. Kyllä mä ymmärrän, että se on niiden työtä, mutta silti pitäis jonkunlaiset käytöstavat löytyä?
Vai luuleeko hän etten huolehdi Sisusta ikäni takia?
Vaikka olen nuori, se ei tarkoita etten huolehtisi OMASTA LAPSESTANI.

Mun oikeesti tekis mieli vaan valittaa ja angstata tänne kaikesta mutta mielummin puhuisin jonkun ystävän kanssa kaikki läpi. Mutta silloinkin kun puhun, jätän paljon kertomatta, sillä en osaa tai halua kertoa.
Mun ongelmista muiden ongelmiin verrattuna on tullut paljon erilaisempia ja monimutkaisempia. Ja en usko että kukaan ymmärtää.
Kyllähän mulla on ystäviä, mutta nykyisin on vaikeampaa luottaa.
Mulla on välillä vaan niin ikävä niitä aikoja kun kaikki oli helppoa, ja oli vielä kaveriporukka, mutta nyt asiat muuttunut niin paljon ja ylä aste ohi ja kaikki eri suunnissa. Kaikilla uudet kuviot, jutut ja ystävät.
Okeeeei, valivalivalivali.
Mitä mä täällä valitan, munhan pitäs asialle tehdä jotain. Ei nää puheet auta, vaan teot. Mut kai mä vaan oon pessimistinen välillä etten saa mitään aikaiseksi.
Ja onhan mulla asiat ihan hyvin, mä vaan kaipaan entisiä ystäviä, ja sellaisia jotka muuttuivat ajan ja ihmisten myötä.
Kavereitahan meillä elämässä tulee ja menee.... Mutta olisi ihanaa jos edes yksi pysyisi, ja kysyisi välillä ihan tosissaan, että Mitä kuuluu? Onko kaikki hyvin?

Sisu on alkanut nousemaan konttausasentoon ja ryömimäänkin ollaan opittu.
Sisulla on myös alkanut ' äiti ' - kausi. Eli äidin sylissä koko ajan halutaan olla.
Eräs yö Sisu ei halunnut nukkua muualla kuin äidin sylissä. Ainakun poika oli nukahtanut ja yritin laskea sängylle,alkoi kamala huuto. Sylissä se rauhottui.
Olihan se raskasta mutta ihanaa.

Rauhallista Joulua kaikki rakkaat lukiat !

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

vaikka maailma on kylmä, ja meille vihainen

http://www.youtube.com/watch?v=PT9L2HV518w

Hyvää isänpäivää!
Tää päivä meni ihan kotona ollessa, ja ootellessa Sisua. Sisu oli isänsä luona yötä.
Mulla tää päivä ei oikee eronnu muista, paitsi iskä sai kortteja ja lahjoja. Kakkua ja muita herkkuja.

Perjantaina käytiin Sisun iskän luona. Sinne tuli niitten jotain lapsia ja sukulaisia viettämään isänpäivää.
Sieltä sitten tultiin tänne meijän äitin luokse.
Lauantaina sitten Sisu lähti isänsä luokse, ja mä istuin pari tuntia kotona ja lähdin sitten kaverin luokse.
Podin kotona taas sitä 'paska äiti' fiilistä. Koska ku Sisu lähti tuli kamala ikävä, ja tunne että en mä tarvi tämmöstä aikaa, ja ku en osaa nauttii siitä vaikka pitäis. Ajattelin vaan että mussa on vikaa kun en osaa nauttii omasta ajasta. No kumminki fiilis koheni kun menin kaverin luokse.. Ilta meni sitten siiellä.... :)
http://www.youtube.com/watch?v=ISl0mROsWXA


Jepjep. Oon tässä yrittäny katella itelle kenkiä. Mutta en löyä mistään! Mikään ei kelpaa ja kaikissa on vikaa. Olisko kellään ehottaa mitään nettisivua jossa olisi kenkiä? Ajattelin lähennä korkokenkä saappaita. Ei mitään kiilakorkoa, mä en vaan tykkää semmosista.
Pitäs muutenki päästä shoppaileen mulle ja Sisulle vaatteita..


Apua kohta on jouluki!!! Kauheesti alkanu tulee ikkunoihin jouluvaloja ja yms koristeita.
Ollaanko teillä alettu jo koristelee ikkunoita ja kotia?
En tiiä yhtään mitä mä teen jouluaaton kans. Se stressaa mua. En vaan tiiä yksinkertasesti. Koska Sisun pitää kumminkin käydä isänsä luona.. Vaikeeta..

Tiistaina meillä on painokontrolli, ja keskiviikkona mulla terapia. Joten silloin varmaan seuraavaa postausta..
Tämmönen turha postaus... älkää antako sen haitata :)